Aksun YO-Juhlat!

Moikka moi! Vietettiin viime lauantaina meijän Aksun valmistujaisia. Aksu valmistu Oulun normaalikoulusta, tutummin Norssista. Tilaisuus pidettiin Oulun yliopistolla ja itse tilaisuus kesti n. 2h, mutta se meni nopeesti ohi, kun mun hommanna oli lähinnä pyöriä pitkin salia ottamassa kuvia kaikesta liikkuvasta, hohoh. Meidän porukasta Aksun juhlia oli kattomassa mun lisäksi mun nuorin pikkuveli Pietu, äiti ja äidin sisko Taina. Tilaisuuden jälkeen räpsittiin muutamat kuvat siinä yliopiston pihalla, minkä jälkeen lähdettiin Alkon kautta kotiin juhlimaan lisää. 
Kotiin päästyä alettiin kattamaan terassin pöytää kakuilla, kuohareilla, laseilla ja lautasilla. Ilma ei ollut kaikkein suotuisin, mutta meijän syömisen ajan aurinko jakso onneksi paistaa ja jouduin ottamaan nahkatakinki siksi aikaa pois, kun oli niin kuuma. Vähän myöhemmin Aksun kummi tuli perheineen juhlimaan meijän kanssa. Siinä skoolattiin, syötiin, juotiin, seurusteltiin, otettiin kuvia ja Aksu teki meille hyviä drinkkejä.
Joskus yhdeksän jälkeen illalla päätin 10 min varotusajalla lähtä Aksun ja hänen kavereittensa kyyillä kämpille. Pojat jatko siittä reenikämpille juomaan ja oli tarkotus lähtä heijän mukaa keskustaan baariin, mutta pojat oli sen verran myöhää liikenteessä ja baarit niin täynnä,  että  jäin mieluummin kämpille nukkumaan. Mutta eipähä menny rahat kurkusta alas!

Huomenna tai ylihuomenna postaan asukuvia uusista jutuista, mitkä tänään ostin kaupungilla käydessä. Ja joskus loppuviikosta (jos hinkuyskäni suo) ajattelin kuvata jonkun meikki tuton. Kun sain itekki noi loput valmistujaislahjat nyt (uusi objektiivi ja jalusta). Eihän siinä mennytkään kuin vuosi :D Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan vai? 

Mekkoja mekkoja


Olin tänään Annan kanssa kaupungilla. Ja mä ostin maxi-mekon! Oon aina ajatellu niiden näyttävän hyvältä vain pitkillä ihmisillä, mutta tossa joku aika sitten rupesin aatteleen miten kiva sellainen olis. Ja tänään sellaista sovittaessani, huomasin miten kiva se on päällä. Eikä ollut edes liian pitkä!
Maxi-mekot on muutenki niin rentoja, että niiden kanssa voi pitää tennareitakin ihan hyvin, mutta sopivilla asusteilla niistä saa myös juhlavammankin näköisen. 
Huomenna käyn äitin kanssa vielä metästämässä toisen mekon mun veljen valmistujaisiin. Sekin saa luvan olla rento, koska en omista mitään juhlavia kenkiä.

Annakin päätti repästä ja osti itselleen mekon. Anna on tyyliltään niin poikamainen, etten ois itekkää uskonu hänen ostavan mekkoa.Voin jo kuvitella hänen ukkonsa ilmeen. Tai noh, oikeastaan vähän kaikkien ilmeet. Mutta mekko oli kyllä kivan näkönen.

Kävin myös Make up storesta ostaan punaisen huultenrajauskynän (ja jostain kumman syystä myös terottimen sille...), kun mun postilaatikkoon kilahti eilen kaks uutta huulipunaa, joista toinen näkyykin jotenkuten näissä Annan puhelimella otetuista kuvista. Mutta niistä kerron lisää myöhemmin!

Aurinkoisia kesäkelejä kaikille!