Sukulointia


Heloou! Olin viime viikon torstaista tämän viikon maanantaihin asti Rollossa sukuloimassa. Lähdin sinne äidin ja mun nuoremman pikkuveljen Pietun kanssa. Oltiin eka to-pe yö mummolassa yötä. Mummo ei ois varmaa kauhiasti arvostanu sitä, jos ei oltais käyty hänen luonaan, niin päätettii olla eka yö siellä. Perjantaina lähettiin äitin siskon luona käymään, koska seuraavana päivänä oli grillijuhlat hänen 50v ja minun valmistujaisten kunniaksi, joten käytiin hänen kanssaan kaupassa ruokaostoksilla ja muuten vaan kyläilemässä. Mä jäin sinne siten yöksi, kun äiti ja Pietu meni mummolaan yöksi. Ainakin mummo oli tyytyväinen.
Lauantaina sitten oli ne grillijuhlat. Ruoka oli hyvää, seura ei ollut liian juopunutta iltaan menessä, eli juhlat meni oikein kivasti. 
Mun mahasta on tullu aika herkkä kaikille siidereille ja varsinkin kuohareille, joten vaikka joinkin koko illan aikana kaksi siideriä ja kaksi puolilasillista kuoharia, olin jo varautunut siihen että aamulla vatsa olis iha kuralla. Onneksi olutta voi vielä juoda enempiki ilman mitään jälkiseuraamuksia. Mutta kuitenkin sunnuntaiaamuna oli mukavaa huomata, ettei mun maha ollutkaan pahana! Voittaja fiilinki!

Sunnuntaina meijän Pietu lähti muutaman vieraan matkassa mummolaan takas ja mä lähin äitin kanssa hänen kaverinsa luo yöksi. Käytii hakee pizzaa, kepappia, sipsiä, kalijaa ja vähän ruokaa maanantaille. Illemasta piti päästä viel ostaa salmiakkia ja jäätelöä.

Oon huomenna (tänään) menossa leffaan Jennin ja hänen pikkuveljensä kanssa. Kyseessä siis Suuri puhallus niminen elokuva. Toivottavasti on hyvä! Ensviikolla tulee ehkä jotain postausta Tampereen suunnilta, kun karkaan ens sunnuntaina Jennin matkaan Treelle! :)

Hyvät yöt/aamut vaa kaikille !

2 kommenttia:

  1. mulla on aina ryyppyillan jälkeen maha sekasi :s ärsyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyl :/ Mulla maha meni ennen ällöttävän oloseksi, mut nykyää se menee iha kunnolla sekasin :/

      Poista